maanantai 21. huhtikuuta 2014

Kuplivaista vappujuomaa

Valmista simaa. Nam!
Sima kuuluu vappuun, niin kuin nenä päähän. Joskus lukioaikoina tyydyin kaupan valmissimoihin - kun mitään
muuta ei oikeastaan ollut juuri juonut, niin ihan hyviä nekin olivat. Jossain vaiheessa kuitenkin valmissimat alkoivat kangerrella, ja koska olin niin monessa paikassa kuullut itse tehdyn siman helppoudesta ja ennen kaikkea maukkaudesta, päätin minäkin yrittää tehdä tätä herkkua ihan itse. Lukukaisin summittaisia ohjeita jostain, ja kuulopuheiden, muisteluiden ja mutu-tuntuman perusteella lopulta väsäsin jotain.

Olisi ehkä kannattanut vähän paremmin valmistautua, sillä voin tunnustaa ihan suoraan, että ensimmäinen itsetehty simasatsi meni suoraan viemäristä alas. Ei sitä voinut juoda. Se ehkä kävi vähän liikaa ja ihan varmasti siihen meni liikaa hiivaa ja pullotusvaiheessa liikaa sokeriakin. Ei hyvä. Pidin simanteosta muutaman vuoden tauon ja tyydyin jälleen kaupan simoihin.

Sitten päätin yrittää uudestaan. Tällä kertaa valmistauduin paremmin. Luin simanteosta useastakin paikasta ja ennen kaikkea tarkistin tarveaineiden määrät kohdilleen. Ja kas, onnistuin. Sinä vuonna meillä juotiin itse tehtyä simaa. Seuraavana, ja sitäkin seuraavana vuonna hieman rohkaistuneena, uskalsin vähän muokkailla ohjetta enemmän omaan makuuni, ja sain entistä parempaa simaa. Nykyään tulee tällä samalla ohjeella tehtyä vuodesta toiseen, sillä miksi enää mennä sitä muuttamaan, kun se kerran on hyvä.

Valmistusaineet kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Tästä puuttuu oikeastaan vain rusinat ja vesi.
Kuvassa mukana myös ihana sitrusrautani!
Tiedän, että ohjeeni on hyvin perinteinen, eikä poikkea paljoakaan valtavirran ohjeista. Oikeastaan
ainoastaan sitruunan määrä on itselläni hieman suurempi kuin monissa muissa ohjeissa, ja lisäksi käytän sitruunan mehun lisäksi sitruunan raastetun kuoren. Mielestäni näin tulee maukkaampaa ja raikkaampaa juomaa.

Sima

n. 9 litraa valmista juomaa
Valmistusaika: Aktiivinen 30 min teko + 30 min pullotus, Passiivinen 1 vrk + 3-7 vrk

Tarvitset:
8 litraa vettä
1 paketti (eli 500g) fariinisokeria
1/2 kg kidesokeria (siis ihan sitä tavallista)
1/4 tl hiivaa
2-4 sitruunaa (riippuen vähän niiden koosta ja omasta fiiliksestä)

Pullotusvaiheessa:
1 tl kidesokeria/pullo
rusinoita maun mukaan

Lisäksi:
10 litran sangon tai muun ison astian (tai kaksi pienempää, 5 litran astiaa - onnistuu niissäkin!)
Tyhjiä, pestyjä lasi- tai muovipulloja, yhteensä noin 9 litran vetoisuudelta

  1. Itse aloitan siman teon sitruunoista. Pese ne hyvin huolellisesti. Raasta sitten kuoren keltainen osa raastinraudan toiseksi isoimmalla raastimella, tai jos sinulla sattuu olemaan sitrusrauta niin sitten tietenkin sillä. Halkaise raastetut sitruunat ja purista niistä mehu talteen.
  2. Laita sitten puolet vedestä (eli 4 litraa) isoon kattilaan hellalle ja kuumenna kiehuvaksi. Veden kuumentumista odotellessa laita ison sangon (tai muun ison astian) pohjalle fariinisokeri, kidesokeri ja sitruunankuoriraaste. Kun vesi kiehuu, kaada se sokereiden ja sitruunaraasteen päälle. Sekoita esim. puuhaarukalla huolellisesti niin, että sokerit liukenevat veteen. 
  3. Lisää sitten sankoon (tai astiaan jota käytät) loput vedestä, siis 4 litraa viileää vettä, sekä veden jälkeen puristamasi sitruunoiden mehu. Sekoita, ja tarkista veden lämpö. Sen pitäisi olla noin kädenlämpöistä seuraavaa vaihetta varten. Jos se on liian kuumaa, anna sen jäähtyä huoneenlämmössä kunnes se on sopivaa. 
  4. Kun seos on kädenlämpöistä, ota siitä lasin pohjalle noin desin verran, ja liota tähän määrään hiivanokare. Ole tarkkana että hiiva liukenee kokonaan. Kaada sitten hiivaseos takaisin sankoon ja huuhtele vielä lasi sangossa. Sekoita hyvin ja laita sangon päälle muovikelmu. Anna seistä huoneenlämmössä noin vuorokausi. 
  5. Kun vuorokausi on kulunut, siivilöi sitruunankuoret pois. Pakollista siivilöinti ei toki missään nimessä ole, mutta itse tykkään että siman seassa lilluvat ainoastaan rusinat. Pullota siivilöinnin jälkeen sima puhtaisiin, pestyihin pulloihin. Laita jokaisen pullon pohjalle teelusikallinen kidesokeria ja muutamia rusinoita. Kaada päälle simaseosta niin että pullo täyttyy. Sulje pullojen korkit, mutta älä väännä niitä vielä ihan kiinni asti - siis liian tiukkaan ei saa laittaa. 
  6. Sima valmistuu jääkaappiviileydessä noin viikossa. Jos on kiire, niin pullot voi jättää huoneenlämpöön - näin sima on valmista jo noin kolmessa päivässä. Sima on valmista silloin, kun rusinat nousevat pullon pintaan, viimeistään silloin kun avaat pullon (jos korkki on vähän liian tiukalle, eivät rusinat välttämättä kohoa ennen kuin pullon aukaisee, kannattaa siis tarkistaa jos em. aika on kulunut eikä mitään ole tapahtunut).
  7. Sima suositellaan nautittavaksi noin viikon sisällä valmistuksesta. Tosin itse olen nauttinut sitä hyvällä omalla tunnolla ja ilman ongelmia pari-kolmekin viikkoa valmistumisen jälkeen. Kannattaa vain muistaa, että käyminen jatkuu koko ajan, ja jonkun ajan kuluttua kotisimassa saattaa jo olla jonkin verran promilleja.  




Vinkkejä/huomiota:
Pullotettua simaa,
seuraava etappi on jääkaappi.



  • Tämä ohje on myös kohtalaisen helppo puolittaa, jos tuntuu että 9 litraa valmista juomaa on ihan liikaa. Kaikki tämän jutun kuvat on otettu tilanteessa, jossa valmistin simaa puolikkaalla ohjeella.
  • Täyden 9 litran määrän simaa voi hyvin valmistaa myös kahdessa 5 litran astiassa: keität vedet, sekoitat sokeri-sitruunankuoriseokseen ja sitten jaat seoksen kahteen osaan ennen kuin lisäät viileän veden ja sitruunamehun. Hiivanokareen jaat kahtia ja toimit sitten nokareiden kanssa samoin kuin yllä. :) 
  • Kaikkia puristettuja sitruunanpuolikkaita ei kannata heittää biojätteeseen ihan heti, vaan laittaa ne lautaselle ja lautanen jääkaappiin - ne poistavat jääkaapista hajuja ja raikastavat ihanasti, kun niiden antaa siellä olla päivän tai pari.
  • Hiivan määrän kanssa kannattaa olla todella tarkkana!
  • Jos sima on jostain syystä poreetonta eli ei sihahda pulloa avatessa, kannattaa ihan ensiksi kokeilla helppoa kikkaa: lisää pulloon vähän sokeria. Käyminen on voinut kuluttaa kaiken sokerin ja "syödä" kuplat (eli hiivan ja sokerin suhde on ollut väärä). Tämä selviää tosiaan sokeria lisäämällä, sima yleensä alkaa välittömästi sihisemään jos tästä on kyse. 
  • Kannattaa kokeilla myös simamuunnelmia! Oma muuntelusuosikkini on ehdottomasti inkivääri, jota tähän ohjeeseen tarvitaan noin 6-8 cm pala (n. 4 rkl raastetta). Se käy simaan loistavasti ja maistuu varmasti jos olet Ginger Alen ystävä. Inkivääri  kuoritaan ja raastetaan ja laitetaan mukaan yhdessä sokereiden kanssa, muuten toimitaan kuin normaaliohjeessa. Tosin en itse tykkää laittaa inkiväärisimaan rusinoita.
  • Simaa voi aivan hyvin tehdä myös muulloin kuin vappuna! Etenkin erikoisesti maustetut (kuten tuo jo mainittu inkiväärisima) menevät juomana ympäri vuoden!

Valmistusvaihekuvia (kuvat suurenee klikkaamalla):
HUOM! Kaikki kuvat on otettu tilanteessa, jossa valmistan simaa vain puolikkaan edellä mainitun ohjeen määrästä.

Tarveaineet. Näiden lisäksi
tarvitaan vain rusinoita ja vettä.

Sitruunankuoriraaste. Ja ihana sitrusrauta!

Sokerit ja sitruunankuoret,
odottelevat keitettyä vettä.

Sokerit, sitruunankuoret ja
ensimmäinen osa vedestä.

Sitruunat mehustettuina.

Mukana on jo kaikki vesi,
sokerit sekä sitruunat.

Hiivaa. Tässä 1/8 teelusikkaa,
koska kuvat on puolikkaan annoksen
valmistuksesta. 

Hiivapala noin desissä nestettä.
Liukenemista pitää
hieman auttaa sormin. 

Täysin liuennut hiiva.
Tämä muun seoksen sekaan
ja sitten kelmu päälle. 

Näin. Kelmun alla on hyvä
kölliä vuorokauden verran.

Vuorokauden jälkeen pitäisi
näyttää vähintänäkin tältä.

Siivilöintiä. Kuten näkyy,
omistan tosi ison siivilän.

Rusinat ja sokerit pestyissä pulloissa. 

Pullotetut herkkujuomat,
vielä ei ole ihan valmista.
Tästä menee vielä noin
viikko jääkaapissa.

Kaiken odottelun ja teon
tulos. Ihana valmis sima!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti