lauantai 30. elokuuta 2014

Todellista pikaruokaa

No niin. Siinä se kesä taas hurahti, ja arkeen on palattu tai ainakin siihen on hyvin pian palattava. Omaan arkeeni kuuluu tänä syksynä paluu koulun penkille - yliopisto-opinnot jatkuvat vuoden tauon jälkeen. Ajattelin aloittaa syyskauden täällä blogissani kiireisimpäänkin arkeen sopivalla, yksinkertaisella ja maukkaalla leipäohjeella.
Tuoretta, lämmintä leipää ja voita...elämän yksinkertaisia
nautintoja parhaimmillaan!

Olen jo aikaisemmin (täällä näin) hehkuttanut itsetehdyn leivän puolesta, sillä kaupasta ostettu leipä nyt ei vain voi koskaan kilpailla tuoreudessa juuri kotiuunista otetun leivän kanssa. Aikaisempi leipäreseptini oli helppo, mutta kaikkea muuta kuin nopea. Tämä taas on helppo ja nopea. Siis aivan oiva apu niille hetkille kun leipää tekee mieli, mutta kaapit kolisevat tyhjyyttään ja kaupat ovat jo kiinni.

Tässä nimittäin tulee resepti todellisille pikasämpylöille! Törmäsin reseptiin KoeKeittiön blogissa ja ihastuin. Sämpylöiden valmistus kun vie kaikkine vaiheineen vain noin 20 minuuttia. Näitä siis ehtii tehdä vaikka vähän kiireisemmässäkin olotilassa, eikä mikään tietenkään estä tekemästä näitä ihan vain herkuttelun takia.

Sämpylöistä tekee pikasämpylät se, ettei niitä tarvitse erikseen kohottaa. Kyseessä kun ei ole hiivaa (eli erillistä kohotusta) vaativa taikina, vaan leipäset kohotetaan leivinjauheen avulla. Ja joo, tiedän - tässä vaiheessa monen karvat nousevat pystyyn - leivinjauheella kohotetut sämpylät...hyi! Itsellänikin oli kovasti ennakkoluuloja leivinjauhesämpylöitä kohtaan. Mutta. Älä kuitenkaan anna ennakkoluulojen pilata hienoa makuelämystä, vaan kokeile. Jos et tykkää, niin et menetä paljoa - et tarveainessa etkä ajassa. Uskallan kuitenkin melkein luvata, että tykästyt näihin.
Ei se näkö, vaan maku!

Ulkonäöltään nämä leipäpallerot eivät ole kummoisia, mutta maku on sitäkin maukkaampi. Sämpylöiden rakenne on myös aivan ihana. Sellainen pehmeä ja kuohkea, ja päältä vähän rapea. Ja nämä on siitä harvinaisia sämpylöitä, että ne maistui ja tuntui kuohkealta vielä seuraavanakin päivänä...eivät siis siltä kuin olisi purkkaa syönyt. Resepti on mukavan kokoinen myös yhden talouden tarpeisiin, nimenomaan tuon hyvän säilyvyyden (tai maukkaana säilymisen) takia - ja toki näitä tekee nopeasti isomminkin määrän tarvittaessa.

Hieman jouduin (tuttuun tapaan) soveltamaan alkuperäisreseptiä, koska kaapistani ei jostain syystä löytynytkään siirappia. Sen korvaus hunajalla kuitenkin onnistui erinomaisen hyvin, ja myöhemmin olen käyttänyt molempia sen mukaan mitä kaapista on sattunut löytymään. Myös makuhunajia voi hyödyntää, ne eivät ainakaan pahenna makua. Voitelussa olen käyttänyt ihan vain pirskotettua vettä niin että olen saanut sämpylöihin rapean pinnan.


Simppelit pikasämpylät

n. 9 kpl 
Valmistusaika: aktiivinen ~ 5 min, passiivinen ~ 10-15 min.

Tarveaineet:
5 dl jauhoja (vehnäjauhoja, hiivaleipäjauhoja, sämpyläjauhoja tms. Vaaleat jauhot kohoaa parhaiten. Itse olen pääsääntöisesti käyttänyt ihan perusvehnäjauhoja.)
1 rkl leivinjauhetta
½ tl suolaa
2-3 rkl siirappia tai hunajaa (maun mukaan)
2-2,5 dl kylmää maitoa (jauhojen mukaan)


  1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. 
  2. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja suola astiassa. 
  3. Lisää siirappi tai hunaja sekä kylmä maito.
  4. Sekoita voimakkaasti. Taikina on koostumukseltaan löysähköä.
  5. Kaada leivinalustalle runsaasti jauhoja ja kippaa taikina jauhojen päälle. Lisää vielä jauhoja taikinan päälle. 
  6. Muotoile taikinasta jauhojen avulla käsin pötkylä ja revi pötkylästä n. 9 palaa.
  7. Pyörittele palat runsaiden jauhojen avulla suunnilleen pallomaiksi ja asettele leivinpaperille uunipellin päälle. 
  8. Pirskottele/taputtele sämpylöiden päälle vähän kylmää vettä ja laita ne heti uuniin. On todella tärkeää saada sämpylät uuniin mahdollisimman äkkiä! 
  9. Paista 200 asteisessa uunissa n. 10-13 minuuttia, kunnes sämpylät ovat saaneet hieman väriä pintaan. 
  10. Nauti lämpimänä tai säilytä muovipussissa myöhempää tarvetta varten. Säilyvät tuoreen tuntuisina pari-kolme päivää. 


Vinkkejä/huomioita:

  • Käytä rohkeasti erilaisia jauhoja, löydä oma mielisekoitus!
  • Makuhunajilla saa mukavasti uutta twistiä makumaailmaan.
  • Vesivoitelun jälkeen sämpylöiden pinnalle voi halutessaan ripotella esim. seesamin- tai kurpitsansiemeniä. 


Kuvia valmistusvaiheista:
Maito ja (maku)hunajat lisätty.

Kuivat aineet.













Käsin revityt palaset.
Löysähkö, kostea taikina ja paljon
jauhoja.




Ei mitään kaunokaisia nämä sämpylät.
Vesi pirskoteltu, uunivalmiita.







 
Valmiita herkkusämpylöitä. 
Toinen paistokerta, valmiit sämpylät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti