lauantai 10. tammikuuta 2015

Hiljaa hyvä tulee

Pitkään ja hartaudella haudutettua, edullista ruokaa.
Moni hyvä asia on odottamisen arvoinen. Kun on joku päämäärä tai palkinto odottamassa, niin työtkin sujuvat helpommin. Inhoan siivousta. Ihan kaikenlaista. Ja koska inhoa sitä, niin venytän sen tekemistä yleensä ihan liian pitkään ja hoidan sitten "kaiken kerralla", ja se taas yleensä tarkoittaa sitä, että hommaan kuluu monta tuntia aikaa. Siivousurakkaa helpottaa hieman, kun on joku kiva kannustin. Minulle porkkanana toimii yleensä hyvä ruoka, joka odottaa valmiina kun ikävä homma on hoidettu.

Minulla on kaksi takuuvarmaa klassikkoruokaa, joista jompaa kumpaa kokkaan aina siivouspäivänä. Siivouspäivän ruoan on mielestäni oltava herkullista, helppoa ja lisäksi sellaista että alkuvalmistelujen jälkeen se valmistuu kuin itsekseen.

Perinteinen italialaisvaikutteinen punainen jauhelihakastike on juuri tällainen resepti. Se on äärettömän helppo ja nopea alkuvalmistella, ja mitä pidempään se saa hautua, sen parempaa siitä tulee. Eli kastikkeen voi laittaa aamulla hellalle hautumaan, ja sitten saa ihan rauhassa siivota vaikka koko päivän ja kastike porisee ja maustuu itsekseen. Sitten kun siivousurakka on ohi, heittää vain spagetit kattilaan ja noin kymmenessä-viidessätoista minuutissa pääsee herkuttelemaan. Mahtavaa!

Tarveainevalikoima tähän ruokaa on hyvin yksinkertainen.
Punainen jauhelihakastike tunnetaan usein myös bolognesekastikkeen nimellä. En itse kuitenkaan kutsu tätä omaani sillä nimellä, koska tämä on hyvin yksinkertaistettu versio italialaisesta klassikosta - ja luultavasti sellainen jolle italiaano nyrpistäisi nenäänsä. Ei kannata kuitenkaan antaa tämän häiritä, sillä kastike on uskomattoman maukasta ihan näillä perustarveaineilla tehtynäkin. Ja mikä parasta, tämä resepti sopii ihan jokaisen budjetille.

Minun kastikereseptini on siis hyvin simppeli. Siinä on vain muutamaa perusraaka-ainetta ja vähän mausteita. Kastikkeen "salaisuus" on oikeasti se pitkä haudutusaika, joka takaa ruoan maukkauden. Sen vuoksi tämä on niin oivaa siivousruokaa. Ja toimii se tietysti myös vaikkapa tarjoiltavaksi illallisvieraille, joiden tarkkaa saapumisaikaa ei tiedä. Kun ruoan tekee jo aamulla hautumaan, ei ole mitään väliä tulevatko vieraat päivällä kahden aikaan vai illalla kahdeksalta - ruoka on tuoreena pöydässä vartin päästä vieraiden saapumisesta.

Joten tämän pidemmittä puheitta suosittelen kaikkia kokeilemaan yksinkertaisesta, helppoa, halpaa ja hyvää kotiruokaa italialaiseen tyyliin.

Kannen alla hautumassa. 

Punainen jauhelihakastike

4-8 annosta (riippuen ruokailijoiden nälästä ja muusta tarjottavasta)
Valmistusaika: Aktiivinen ~ 15-20 minuuttia, Passiivinen ~ 2-10 tuntia

Tarveaineet:
n. 400g jauhelihaa
2 sipulia
loraus (oliivi)öljyä
4 valkosipulin kynttä (tai maun mukaan enemmän/vähemmän)
2 tlk tomaattimurskaa
vettä
1 rkl oreganoa tai basilikaa (tai maun mukaan)
1 rkl sokeria
suolaa
mustapippuria

Iso, kannellinen kasari.

Spagettia lisäkkeeksi. Muutkin
pastat käyvät hyvin.
  1. Kuori ja pilko sipuli sekä valkosipulinkynnet. Lisää ne isoon (kannelliseen) kasariin yhdessä öljyn kanssa ja kuullota hetki. 
  2. Lisää jauheliha ja murustele se sipuleiden sekaan. Lisää myös oregano/basilika sekä jonkun verran suolaa ja pippuria. Paista jauheliha kypsäksi. Muista sekoittaa kohtalaisen aktiivisesti niin sipulit eivät pääse palamaan.
  3. Avaa tomaattimurskapurkit ja kun jauheliha on ruskistunut, kippaa purkkien sisältö kasariin. Ota toinen purkeista ja täytä se puolilleen vedellä. Hölskytä varovasti purkin reunat puhtaiksi ja kaada vesi toisen purkin sisälle. Hölskytä tämänkin purkin reunat puhtaiksi ja kaada sitten vesiseos kasariin. 
  4. Sekoita tasaiseksi. Kuumenna kiehuvaksi. Lisää sokeri ja sekoita. Laske hellan lämpötila hyvin pienelle (1-2) ja laita kansi kasarin päälle. 
  5. Jätä hautumaan vähintään miedolle lämmölle ehdottomasti vähintään 2 tunniksi, mielellään vähintään 4 tunniksi. Mitä pidempään, sen parempi. Itse haudutan yleensä 7-8 tuntia. 
  6. Sekoita välillä, jos muistat ja ehdit.
  7. Sekoita ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa, pippuria ja/tai sokeria. 
  8. Keitä spagetti runsaassa suolalla maustetussa vedessä ohjeen mukaan. Valuta lävikössä ja lisää loraus (oliivi)öljyä spagetin sekaan. Sekoita.
  9. Tarjoa kastike spagetin ja juustoraasteen (hifistelijät suosittelevat tuoretta parmesania raastettuna, mutta minä olen sitä mieltä että käytä ihan omaa lempijuustoraastettasi) sekä tuoreen patongin tai muun vaalean leivän kanssa. 
  10. Nauti! 

Vinkkejä/huomioita:
  • Voit hyvin korvata jauhelihan myös soijarouheella. Keitä n. 3-4 dl vettä kiehuvaksi, lisää liha- tai kasvislientä niin että saat vahvan liemen. Lisää myös reilu loraus soijaa. Lisää sitten n. 1,5 dl soijarouhetta ja keitä kunnes neste on imeytynyt rouheeseen. Lisää tämä seos sitten kuullotettujen ja maustettujen sipulien sekaan ja "ruskista" hetki. Jatka sitten normaalisti ohjeen kohdasta 3.
  • Jos haluat lisätä kastikkeeseesi vihanneksia, niin suosittelen ensimmäisenä kokeilemaan porkkanaa tai selleria (sekä juuri- että varsiselleri sopivat). Hienonna kasvikset ihan pieneksi kuutioksi ja lisää sipulien kanssa yhtäaikaa pannulle. 
  • Kastikkeen voi hyvin tehdä myös esim. edellisenä päivänä etukäteen valmiiksi ja lämmittää sitten ennen ruokailua spagettien kypsyessä. Tämä ruoka vain paranee lämmitettäessä. 

Valmistuvaihekuvia:


Tarveaineet. 
Pilkotut sipulit.... 












...ja valkosipulit.
Sipulit, öljy ja jauheliha pannulla.


Jauheliha murustettuna...
...ja mausteetkin mukana.


Tomaattimurskatölkit avattuna.
Jauheliha ja sipulit ruskistettuina.


Tomaattimurskan lisäys.
Tomaattimurskapurkkien huuhtelu.
Ensimmäinen purkki. 


Tomaattimurskapurkkien huuhtelu.
Vesi purkista toiseen. 
Tomaattimurskapurkkien huuhtelu.
Toinen purkki huuhdeltuna.


Vesi-tomaattiseos myös mukaan. 
Kaikki mukana, sekoitettuna tasaiseksi. 


Kansi päälle ja hautumaan. 
Neljän tunnin jälkeen, ennen sekoitusta.


Neljän tunnin jälkee, sekoitettuna.
Aivan syöntikelpoista jo. :)
Mutta jatkoin kuitenkin vielä.
Tässä kastike on 7 tunnin jälkeen. 


Spagettivesi valmistumassa.
Huomatkaa, vain suolaa, ei öljyä. 
Spagetit kiehuvassa vedessä. 


Spagetit kypsinä. Nyt siivilään ja
vähän öljyä päälle niin ovat valmiit.
Spagettia ja punaista jauhelihakastiketta.


Vielä viimeinen silaus, juustoraastetta.
Minulla on tässä mozzarella-emmantalia. 
Kuuma ruoka sulattaa juuston.
Tämä on superhyvää! 




2 kommenttia: